18.12.2025

Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan 15.12.2025 Keski-Pohjanmaan Tuottavuus- ja kasvuohjelman vuosille 2026–2027. Ohjelma konkretisoi maakuntaohjelman 2026–2029 kehittämiskohteet ja määrittelee käytännön toimenpiteet seuraavalle kahdelle vuodelle. Ohjelman voi ladata täältä.
Tuottavuus- ja kasvuohjelmassa 2026–2027 keskitytään maakunnan näkyvissä olevien mahdollisuuksien laajentamiseen ja edistämiseen tunnistettujen kehittämisteemojen alueilla. Ohjelma jakautuu maakuntaohjelman mukaisesti kolmeen kehittämisteemaan: hyvinvoiva asukas ja yhteisö, kestävä elinympäristö ja monipuoliset elinkeinot. Näiden teemojen sisällä on huomioitu myös ajankohtaiset muutostekijät, kuten turvallisuus ja puolustus.
Tuottavuus- ja kasvuohjelman seurannasta vastaa maakuntastrategian ja -ohjelman toteuttamista varten perustettavat kehittämisteemojen työryhmät: 1) Hyvinvointi ja ihminen 2) Elinkeinot ja 3) Ympäristö. Ne aloittavat toimintansa alkuvuodesta 2026. Työryhmissä on edustettuina laajasti alueen kehittämisen kannalta oleelliset tahot. Ryhmät perustuvat maakuntastrategian laadinnan aikana nimettyihin työryhmiin.