
11.02.2026
Interreg rahoitusohjelmissa tuki on 65 % ja yksityisen rahoituksen osuus on 35 %. Yksityisrahaosuuteen voi hakea kansallista vastinrahoitusta Lapin liitolta, minkä osuus on 70 %.

11.02.2026
Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon kohdennetaan noin 16 miljoonaa euroa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa eli tuttavallisesti IP AKKE -rahoitusta. Rahoittavana viranomaisena toimiva Etelä-Karjalan (...)

11.02.2026
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon kohdennetaan noin 16 miljoonaa euroa kansallista rahoitusta.

9.02.2026
Keski-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) sihteeristö puolsi kokouksessaan 6.2. EU:n ja valtion tukea 900 000 euroa neljään Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamaan Oikeudenmukaisen siirtymän JTF-hankkeeseen. Puolletut hankkeet vahvistavat (...)

3.02.2026
Keski-Pohjanmaan liiton vuoden 2026 ensimmäiset haut ovat auki 31.3 saakka.

2.02.2026
Tukikelpoisuusasetuksen muutos (27.11.2025/1070) astui voimaan 1.1.2026. Muutos koskee asetuksen 6 §:n 5 momenttia, jolla määritellään palkkojen yksikkökustannusmallin toimintavuosikohtainen enimmäismäärä. Hallintoviranomainen (työ- ja (...)